Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet MekaTET on käytännön tukea ammatinvalintaan
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Katso MekaTET-jakson YouTube-videoMekaTET on käytännön tukea ammatinvalintaan 

Teknologiayrityksiin ja alan koulutukseen tutustumiseen on paneuduttu Lahdessa 8.-luokkalaisille suunnatulla MekaTET-jaksolla. Nuoret pääsivät tutustumaan kahteen yritykseen, eri ammattilaisiin sekä tekemään työtehtäviä. Jakson aikana nuoret saivat lisäksi tietoa ammatillisen koulutuksen eri mahdollisuuksista sekä ammatillisessa oppilaitoksessa että ammattikorkeakoulussa.

"Nuoret joutuvat tekemään ammatinvalintaan liittyviä päätöksiä jo hyvin varhaisessa iässä, siksi on tärkeää että he saavat kokemuksia ja tietoja valintojaan varten", sanoo opinto-ohjaaja Merja Huotari Kärpäsen peruskoulusta.

Koulut ja yritykset yhteistyössä

MekaTET-jakson toteuttivat yhteistyössä Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy – Lakes, Kemppi Oy, Oilon Oy, Raitapu, Kärpäsen peruskoulu, Ahtialan yläaste, Koulutuskeskus Salpaus, Lahden ammattikorkeakoulu ja Taloudellinen tiedotustoimisto.

"Haluamme esitellä eri ammatteja ja yritystä tulevaisuuden osaajille. Viime vuonna saimme jakson onnistumisesta runsaasti positiivista palautetta nuorilta. Nuoret kiittelivät sitä, että pääsivät itse näkemään, tekemään ja kokeilemaan erilaisia työtehtäviä", kertoo henkilöstönkehittäjä Taina Immonen Kemppi Oy:stä.

"Vaikutelmia saadaan puolin ja toisin; nuoret yrityksistä ja me nuorista. Aktiivinen MekaTET-jaksolla ollut tyttö sai meiltä kesätyöpaikan", mainitsee henkilöstöpäällikkö Minna Lähteenmäki Peikko Finland Oy:stä.

Tavoitteena työvoiman ja osaamisen turvaaminen

MekaTETin taustalla ovat Lahden alueen Mekatroniikkaklusterin ydintoimijat - Lahti Mecatronics Networkin (LMN) jäsenyritykset. LMN:n yhtenä strategisena painopisteenä on työvoiman ja osaamisen turvaaminen.

"Mekatroniikka-ala on Lahden alueen suurin teollisten työpaikkojen tarjoaja. Tulevaisuudessa tarvitaan edelleen ammattiosaajia monipuoliselle alalle ja siksi alueen yritykset ovat voimakkaasti mukana TET-toiminnassa tuomalla nuorille esille mekatroniikan antamat mahdollisuudet menestyä ja työskennellä kansainvälisissä tehtävissä", kertoo kehittämispäällikkö Lasse Lyijynen Lakesista.

Katso lisää MekaTET-jakson YouTube-videosta

Lisätietoja:

Henkilöstön kehittäjä Taina Immonen, Kemppi Oy/LMN yritysoppilaitosyhteistyöryhmän puheenjohtaja
taina.immonen(a)kemppi.com
Puh. 03 899 375
Gsm 044 2899 375

 

 

Viimeksi päivitetty 11.06.2010  
Tekstiversio sivusta