Opetin-yhteisö Rekisteröidy
Kirjaudu

Mitä eroa on lukiolaisella ja broilerilla?

 

Mitä eroa on lukiolaisella ja broilerilla?

Kymenlaakso on perinteisesti ollut aluetta, jossa ammattikoulusta hakeudutaan töihin paperitehtaaseen. Laaja-alaista yleissivistystä ei ole pidetty tarpeellisena, koska varsin suppeakin koulutuspohja takasi kohtuullisen palkkatason. Näin ei enää ole. 

Kuntaliitoksista toivottiin saatavan synergiahyötyä, josta olisi iloa kaikille. Niin ei käynyt, vaan keskustan kehitystä alettiin turvata reuna-alueiden kustannuksella.

Kouvolan lukioselvityksen julkaisun pahin seuraus on epävarmuus, joka entisestään voi laskea lukion houkuttavuutta nuorten silmissä.

Kansainvälinen kilpailukykymme on vakavassa kriisissä. Koskaan aiemmin ei Suomessa ole kipeämmin tarvittu uusia yrityksiä, innovaatioita ja kykyä vastata muuttuvan maailman haasteisiin.

Huoltosuhde vääristyy ylivoimaiseksi hallita

Eläköityvien ja ikääntyvien ihmisten lisäksi jo nyt on 110 000 alle 30-vuotiasta, joiden opiskelu on päättynyt peruskouluun. Heistä 70 000 on työttömänä ja 40 000 sekä työn että koulutuksen ulkopuolella. Tämä joukko kasvaa joka vuosi Suomessa 15 prosentilla ikäluokasta. Nuorten syrjäytymisestä koituu miljardilasku meidän kaikkien maksettavaksi. Sen rinnalla yksittäisen lukiolaisen koulutuskulut täällä tai tuolla ovat pikkurahoja.

Reuna-alueiden kouluja on lakkautettu, jotta keskustaan voitaisiin rakentaa koulukomplekseja. Rakentaminen on niin kallista, että päätöksenteon hetkellä lopullista hintaa on mahdotonta määritellä. Budjetit paisuvat ja moninkertaistuvat matkan varrella. Lukioselvityksessä esitetyt säästöt hukkuvat keskustaan suunniteltuihin erilaisiin rakennushankkeisiin muutamassa viikossa. Pahinta on vielä, että kun pyritään rakentamaan mahdollisimman halvalla, tehdään käsittämättömiä virheitä.  Julkisessa rakentamisessa saatetaan tehdä yhä “sutta ja sekundaa”.

Jos nuorissa ei ole meidän tulevaisuutemme, missä se sitten on?

Kansainvälinen kilpailukykymme riippuu yksinomaan osaamisemme tasosta ja monipuolisuudesta.

Myös ammattikoulu on kriisissä. Ammatillisia koulutuspaikkoja aiotaan karsia. Moni vanha koulutusala on tullut tiensä päähän.

Tämän vuoden alussa on tullut voimaan nuorisotakuu, jonka tehtävänä on taata oppisopimus- tai koulutuspaikka jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle. Keskiasteen koulutuksen tulee pystyä myös Kouvolan seudulla vastaamaan tähän haasteeseen.

35-vuotisen opettajakokemukseni  aikana olen nähnyt, miten nuoruuteen kuuluvat tulevaisuuden unelmat  ja usko omiin mahdollisuuksiin. Toisaalta maksuton peruskoulutus on saanut monen nuoren luulemaan, että se on ilmaista. Joidenkin kohdalla tämä merkitsee valitettavasti myös sitä, ettei omaan oppimiseen haluta panostaa. Luullaan, että “oleskeluyhteiskunnassa” voi hyvällä omallatunnolla “chillailla” muiden kustannuksella. 

Sen enempää lukioselvitys kuin ammattikoulutuksen keskittäminen keskustaan eivät ota huomioon sitä, että jos oppilas ei tahdo jaksaa mennä kilometrin tai parin matkaa lähikouluun, miten hän silloin jaksaisi kulkea päivittäin kymmeniä kilometreja tuntitolkulla. Jopa maallikko  ymmärtää, minkälainen vaikutus istuskelulla on lapsen ja nuoren fyysiseen kuntoon. Teuraseläinkuljetuksiakin valvotaan enemmän kuin lasten ja nuorten “roudailua” nyt, kun kyläkoulut on lopetettu.

Anjalankosken lukio on esimerkki siitä, mitä seuraa kahden erilaisen toimintakulttuurin omaavan lukion keinotekoisesta yhdistämisestä. Vaikutusta tehostaa rehtoreiden nopea vaihtuminen ja ulkoisen tuen puute sekä muuttamisen ja remontoinnin mukanaan tuoma arjen hankaloituminen. Tässä tilanteessa  “nuoret ovat äänestäneet jaloillaan, keskusta houkuttaa enemmän”- peruste vaikuttaa paitsi kohtuuttomalta myös irvokkaalta.

On tullut aika astua uuteen ja pystyä vastaamaan haasteisiin

Vuonna 2016 voimaan tulevaa lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa koskevaa asetusta valmistellaan parasta aikaa. 

Viisain ratkaisu Kouvolan seudulla on nyt rauhoittaa lukiovellonta kolmeksi vuodeksi ja sallia jokaisen toimivan lukion kehittää itseään tulevaisuuden näkökulmasta. Lukiolaista ei tule käsitellä kuin broileria tehokasvatuksen ja teoreettisen kustannustehokkuuden näkökulmasta. Lukiokoulutuksen sisältöön panostaminen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Ajatteleminen - toisin kuin vaikkapa rakentaminen - on ihka ilmaista huvia, mutta se voi tuottaa huomattavasti enemmän hyvää kuin monttuihin upotetut miljoonat. 

Inkeroisissa on myös koulukampus jo valmiina. On mahdollista rakentaa opinpolku esikoulusta valkolakkiin saakka. Pienet luokkakoot mahdollistavat oppilaan yksilöllisen ohjauksen. Lähilukioon hakeutuvatkin lähinnä ne nuoret, jotka tietävät tarvitsevansa opiskeluunsa paljon tukea.

Anjala-Inkeroinen-alue on paitsi Kouvolan myös koko Suomen (tai koko maailman!) tulevaisuuden kannalta suuri mahdollisuus, jonka hyödyntämättä jättäminen kostautuu paljon laajemmalti kuin nyt ymmärretään. KSAO:n luonnonvarayksikön tuntumassa sijaitseva Biosampo-laitos kiinnostaa yliopistojen tutkijoita ja kansainvälisiä asiantuntijoita. Kiinnostaako se Kouvolan kehittäjiä? 

Anjalasta  lyhyempi matka Afrikkaan kuin Kouvolasta Anjalaan

Biosampo voi tutkia ja kehittää omalta osaltaan ratkaisuja jopa globaaleihin energiaongelmiin, jos sen toimintaan panostetaan. Elintarviketuotantomme kilpailukykyä on mahdollista kehittää Biosammon kautta maatilojen energiaratkaisuja uudistaen ja tehostaen. Biosampo voi auttaa  lukiolaista ymmärtämään  matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen tärkeyden. Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Biosammon yhteistyön kehittämisestä on hyötyä paitsi opiskelijoiden jatko-opintomahdollisuuksien myös koko seudun elinkeinoelämän kannalta.

Olemme Comenius-hankkeittemme yhteydessä myös nähneet, miten paljon Nuorisokeskus Anjalaa arvostetaan Euroopassa. 

KSAO:n luonnonvara-alan yksikkö Anjalassa on suuri mahdollisuus tämän seudun nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. En ole nähnyt mitään julkista elettä tämän voimavaran tehokkaampaan hyödyntämiseen. Kysymys ei ole materiaalisista investoinneista, vaan ajattelun avartumisesta.

Kymenlaakson Opisto osaksi yhteiskuntatakuun toteutumista Kouvolan seudulla

Lukion välittömässä läheisyydessä Inkeroisissa sijaitsevat niin uima- ja jäähalli kuin Kymenlaakson Opistokin. Syksyllä 2012 toteutettiin kuvataideprojekti yhteistyössä Kymenlaakson Opiston ja paikallisten yrittäjien kanssa. Tyhjien liikehuoneistojen näyteikkunoihin valmistettiin ohikulkijoille silmäniloa ja ajattelemisen aihetta. 

Valtakunnallisellakin tasolla on noussut esiin tarve yhteistyöhön päivä- ja aikuislukioiden sekä ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön välillä. Aiheesta on juuri julkaistu Ari Siveniuksen väitöskirja Joensuussa.

“Murkkupesä” ei vedä kestäviä kansainvälisiä projekteja 

Jos lupaavasti alkanut yhteistyömme pietarilaisen koulun 582 kanssa jää pelkän Inkeroisten yläkoulun tehtäväksi, se loppuu lyhyeen kuin kanan lento. Kysymyksessä on valtava mahdollisuus, jolla voidaan vähentää ennakkoluuloja ja jännitteitä maidemme välillä, lisätä yhteistyötä ja myönteistä Kouvola-kuvaa miljoonakaupunki Pietarissa. Ystävyyskoulumme n:o 582 antaa  myös lukiotason opetusta.

Anjalankosken lukiosta Inkeroisten luontopainotteiseksi yhtenäiskouluksi

Suuria lukioita perustellaan valintamahdollisuuksien lisääntymisellä. Suurikaan lukio ei silti pysty lisäämään tunteja vuorokauteen eikä oikein työpäiväänkään.  Todelliset valinnat eivät lopulta ole kurssitarjottimen vaan lukujärjestyksen ja opetusryhmäkoon sanelemia.

Lukiokoulutuksen houkuttavuutta ja ympäristötietoutta voidaan yhtenäiskoulussa rakentaa jo esikoulusta asti. Pohja ja valmiudet lukio-opiskelulle luodaan peruskoulun aikana. Koulun lähietäisyydellä sijaitsevien yhteistyökumppaneiden mukaantulo lisää oppimismotivaatiota, näkemystä ja tuloksellisuutta. Suunnittelun ja toiminnan aika on nyt.

Haaste ja vetoomus

Lopuksi esitän haasteen kaikille niille, joita edellä esittämäni koskee: liittykää mukaan luomaan uutta ja ajan tasalla olevaa innostavaa ja nuorista välittävää lukio-opetusta! Lähtekää mukaan kehittämään yhteistyötä eri tahojen välillä! Se koituu paitsi nuorten myös koko seudun parhaaksi.  

Jaa tämä sisältö: